Menen hakemaan tänään kahden aikoihin Vantaalta kaksi gerbiiliä. Kuvat uusista tulokkaista ilmestyy sivuilleni myöhemmin. Vihdoin ja viimein saan tyhjään dunaan elämää.

Toisella uudella tulokkaalla on ehkä toisessa etujalassa hermovaurio. Sen takia se pitää varpaita nyrkissä. Minua tällainen pieni ominaisuus ei haittaa. Yhdellä toisellakin gerbiililläni on ollut samankaltainen ongelma, mutta se johtui murtumasta ja jalka luutui sitten lopulta hieman väärään asentoon, mutta se ei menoa haitannut. Kasvattajakin kertoi ettei nämä kaksi tulisi pärjäämään näyttelyissä pienen kokonsa takia.

Nämä kaksi gerbiiliä ovat äiti ja tytär.